Morjesta!
Olen siis Kanta-Hämeen aluetaksissa työharjoittelussa ja nyt hieman kerron mitenkä minulla on mennyt sielä.
Työpäiväni alkavat aina kello kahdeksan. Töihin päästyäni haen yleensä kupillisen kahvia, jonka jälkeen siirryn työpisteelleni availemaan koneita. Kun olen saanut koneeni auki menen katsomaan semel nimisestä ohjelmasta edellisen päivän taksikorttiajot, ja jos niissä on jotain virheitä korjaan ne.
Lisäksi muita tehtäviä on: ulosoton laskeminen/laskuttaminen, taksikorttien teko, eli iäkkäille ihmisille tai muuten niitä tarvitsiville henkilöille SHL/VPL/SOT kortit. Kortin tilaaja on eri kuntien sosiaalityöntekijät. Aina kun kortti on tehty arkistoin ne excel taulukkoon, josta aina kuun lopussa saa tiedon että ketä laskutetaan. Lisäksi korjaan autoilijoiden Kela kyytejä, jos niissä on virheitä. Eri ihmisille ja yrityksille laskuttaminen. Kuukauden alussa ja puolessa välissä laskujen pakkaamista. Kuun alussa lähtee aina lasku, taksilehti ja tositteet ajotapahtumista. Kun työharjoittelua oli kulunut 6viikkoa sain itselleni kesätyösopimuksen Kanta-Hämeen aluetaksiin, sopimuksen myötä harjoittelin toimiston puhelimeen vastaamista, koska kesätyön tekijältä tämä vaaditaan, lisäksi sain tomiston sähköpostin tunnuksen jonka kautta pystyn itse vastailemaan asiakkaille ja toimittajille.
Olen tykännyt todella paljon olla Kanta-Hämeen aluetaksissa työharjoittelussa.
torstai 26. toukokuuta 2016
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Kansantalous
Kansantalous
Kansantalous tarkoittaa yhteiskunnan talouden muodostamaa kokonaisuutta. Kansantalouden toimintaa voidaan tarkastella jakamalla toimijat talousyksiköihin. Kansantalouden tilinpito tarkastelee talousyksiköiden välisiä virta- ja varantotietoja. Tilinpidon pohjalta lasketaan tärkeimmät talouden tunnusluvut kuten bruttokansantuote. Kansantalouden toimintaa tutkii lähinnä makrotaloustiede.
1.Kuinka paljon velkaa suomella on tällä hetkellä?
2. Paljonko on työttömyysaste Suomessa/ Hämeenlinnassa?
5. Mitkä ovat Suomen viennin/ tuonnin kolme suurinta kohdemaata?
Kansantalous tarkoittaa yhteiskunnan talouden muodostamaa kokonaisuutta. Kansantalouden toimintaa voidaan tarkastella jakamalla toimijat talousyksiköihin. Kansantalouden tilinpito tarkastelee talousyksiköiden välisiä virta- ja varantotietoja. Tilinpidon pohjalta lasketaan tärkeimmät talouden tunnusluvut kuten bruttokansantuote. Kansantalouden toimintaa tutkii lähinnä makrotaloustiede.
1.Kuinka paljon velkaa suomella on tällä hetkellä?
- 101 114 953 000 Euroa
2. Paljonko on työttömyysaste Suomessa/ Hämeenlinnassa?
- Suomen työttömyysaste 9,4%
- Hämeenlinnan työttömyysaste 10,0%
- Inflaatio pysyi joulukuussa -0,2 prosentissa 2015
- Suurimmillaan inflaatio on ollut noin 14% 1981
4. Mikä on viennin ja tuonnin suhde?
- Suomen tavaraviennin arvo oli joulukuussa Tullin ennakkotilaston mukaan hieman yli 4,4 miljardia euroa. Tuonti nousi joulukuussa prosentin ja oli arvoltaan lähes 4,8 miljardia euroa. Koko vuoden yhteenlaskettu vienti laski neljä prosenttia.
- Saksa, Venäjä ja Ruotsi
- Bruttokansantuotteen muutos
- Valtio ja julkisyhteisöt Kone -ja metalliteollisuus 3 000 henkeä, maaseutuelinkeinot 2 000, kauppa 2 000 ja rakentaminen 2 000
- Talouspolitiikka tarkoittaa julkisen vallan toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan kansantalouden tilaan.Talouspolitiikan kaksi merkittävää suuntausta ovat keynesiläisyys (elvyttävää finanssipolitiikkaa kannattava) ja monetarismi (elvyttävää rahapolitiikkaa kannattava).
- Huoltotase on kansantalouden kokonaistarjonnan ja kokonaiskysynnän tase. Siitä näkyy mihin kansantalouden hyödykkeet on käytetty sekä mistä ne ovat peräisin.
- en mitenkään.
OP
Valitsin oman pankkini Op:n
Brändi
Brändi
- Uuden OP-nimen sisällä on tarina Osuuspankin (O) ja Pohjolan (P) liitosta. Nimenmuutos sinetöi onnistumisemme pankki- ja vahinkovakuutuksen yhdentymisessä ja integroidussa finanssiryhmämalliajattelussa. Uusi brändi erottautuu ja rakentuu hienolla tavalla ryhmämme eri osien historiasta ja arvoista. Samalla se antaa suunnan ryhmän uudelle alulle.
- Pankki on henkilö asiakkaille sekä pienille, että suurille yrityksille.
Toiminnan laajuus mitä tarjoaa?
- Pankkipalveluja, vakuutuspalveluja netissä sekä paikanpäällä.
Kenelle pankki on ensisijaisesti tarkoitettu eli mitkä ovat sen keskeiset asiakasryhmät?
- Pankki on tarkoitettu ihmisille joilla on tili tai vakuutus sielä eli kaikenikäiset ihmiset kuuluvat Op:seen
Millaiset sivut pankilla on ja miten hyvin niistä löytää tietoa?
- Sivut olivat mielestäni hyvät, ehkä hieman voisi vielä yksinkertaistaa sivua että vanhat ihmisetkin löytäisivät sivuilta mitä etsivät.
Millaisia tuotteita pankki myy?
- Vakuutuksia, Lainoja, Sijoituksia
Kansantalouden tilanne
Millainen on kansantalouden tilanne?
Suomessa inflaatio roikkuu vuonna 2016 -0,2% paikkeilla. Suomen deflaation tilanne vuonna 2015 oli 0,6%. Suomessa bruttokansantuote liikkuu 267,3miljardia. Suomessa on pieni ulkomaankaupan epätasapaino, koska tuontia on enemmän kuin vientiä.Vuonna 2009 julkisen sektorin osuus tuotannosta oli 20 %. Verojen osuus bruttokansantuotteesta on 43 %, eli Suomi sijoittui Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan maiden välimaastoon vuonna 2009.
Vientituotteet Kemian teollisuuden tuotteet, metsäteollisuuden tuotteet, metallit ja metallituotteet
Tuontituotteet Kemian teollisuuden tuotteet, kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteet, sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet.
Suomenvelka on tällä hetkellä 101 318 749 000, 00 Euroa.
torstai 18. helmikuuta 2016
Mindmap
Mindmap
Sijoittaminen
- Osakesijoittaminen
- Sijoitetaan osakeyhtiön osakkeisiin, sisältää riskejä
- Osakesijoittaminen voi antaa tuottoa kahdella tavalla : osinkona ja osakkeen arvon nousuna.
- Osakkeiden hinta määrittyy päivittäin pörssin osakemarkkinoilla.
- Kiinteistösijoittaminen
- Sijoitetaan suuri määrä rahaa Esim rakennukseen, jota vuokrataan
- Rahastosijoittaminen
Rahoitus
- Ajoneuvorahoitus
- Lainataan rahaa kulkuneuvon ostoon
- Asuntolaina
- Lainataan rahaa asuntoon. Takaisinmaksu aika 20-30 vuotta
- Pankkilaina
- Lainataan rahaa pankilta, joka maksetaan takaisin korkojen kera.
Kansantalous
- Kansantalous tarkoittaa yhteiskunnan talouden muodostamaa kokonaisuutta.
- Tilinpidon pohjalta lasketaan tärkeimmät talouden tunnusluvut kuten bruttokansantuote. Kansantalouden toimintaa tutkii lähinnä makrotaloustiede.
- Suomen velka
- suomella on tällä hetkellä yli 100 miljardia velkaa.
- Bruttokansantuote
Yritystoiminta
Rahoituslaitokset
- Nordea Op, Sandander
Vierailevat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)